Tervetuloa kotisivuilleni!

Olen Tuula Komsi, vuoroin Kangasalla, vuoroin Helsingissä asuva ja työskentelevä kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettaja, kriitikko, vapaa kirjoittaja ja kansalaisaktivisti. Opetan kirjoittamista sekä taitoaineena että kuntouttavana toimintana erityisryhmille. Nykyiseen kotiseutuuni Kangasalaan ja Tampereen alueeseen olen kiintynyt, enkä vähiten sen kauniin luonnon, juurevan kulttuurin ja aitojen ihmisten takia. Silti olen edelleen myös puoliksi stadilainen: Suomi merkitsee minulle yhtä paljon suurten kaupunkiemme omaleimaisia kortteleita kuin metsiä, peltoja ja rantamaisemia.

Rakastan kotimaatani, ja jos jotain rakastaa, sitä pitää myös suojella. Kirjoittamisen, valokuvaamisen sekä kansalaistoiminnan avulla haluan herätellä muitakin suomalaisia huomaamaan, että tämä kaunis maa ja maailma, jonka olemme syntymälahjaksi saaneet, saattaa olla uhattuna. Uhka ei välttämättä ole aseellinen, vaan Suomi voidaan nujertaa myös taloudellisesti, kulttuurisesti, henkisesti ja jopa uskonnollisesti.

Näiden sivujen tarkoituksena on herättää suomalaisia pohtimaan, mihin suuntaan kaunista maatamme ollaan viemässä, ja mitä tavallinen kansalainen voisi vähimmillään tehdä maansa puolesta - eiväthän kaikki voi ryhtyä poliitikoiksi. Viestini Suomen nykytilasta huolestuneille on, että huoleen on aihetta, mutta epätoivoon ei saa vajota. Nyt ei enää saa vaieta!

Toimintaohjeet meille kaikille on laadittu lempeästi käskymuotoon sivulla Tuulan teesit.

Viitteitä ajamaani poliittiseen linjaan löytyy politiikka-osiosta.